perjantai 14. joulukuuta 2018

Broilerintuotanto

Tehtävänanto: Valitkaa ensin siipikarjatalouden tuotantosuunta, jota tutkitte. Vaihtoehtoja ovat kanatalous, broilertuotanto ja kalkkunankasvatus, mutta myös harvinaisempia tuotantosuuntia voi valita. Tehtävän runko on sama kuin edellisissä tehtävissä: tuotantosuunnan yleinen esittely, käytettävä eläinaines, rehut ja ruokinnan periaatteet sekä tuotantorakennukset.

1. BROILERINTUOTANTO SUOMESSA 

Broileri on kana, joka on jalostettu siten, että se on nopeasti kasvava ja raskasrakenteinen. Se on siis eri lajien hybridi, ei suinkaan oma lajinsa. Suo- messa on käytössä yleisimmin Skotlannista tuodut Ross- yhtiön Ross 308 ja 508 hybridirodut.

Teurasbroilereita kasvattavia tiloja on Suomessa noin 180 kappaletta ja keskikoko on suurinpiirtein 60 000 broileria. Tilat sijaitsevat Lounais- ja Länsi- Suomessa. Jotta voi kasvattaa broilereita, täytyy olla lakisääteinen näyttö pätevyydestä, eli riittävä koulutus tai työkokemus alalta. Myös ym- päristönsuojelulain mukainen ympäristölupa tarvitaan, kun tuotetaan broilereita. Suomessa on kokonaisuudessaan tiukemmat lainsäädännöt broilerin kasvatuksessa, mitä muissa EU-maissa.

Suomessa broilerintuotannossa on käytössä niin sanottu all in – all out- pe- riaate. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki untuvikot tulevat tilalle samalla ker- ralla ja broilerit lähtevät kaikki samaan aikaan teuraaksi.

Vuonna 2016 broilerin lihaa tuotettiin 116 miljoonaa kiloa. Kulutus per henkilö oli 20 kg. Tuotanto ja kasvatus ovat molemmat kasvaneet vuosi vuodelta. 

 

1.1 Broilerien sairaudet ja kuolleisuus

Suomessa kaikki broilerit tutkitaan salmonellan varalta. Suomessa tutkitaan kaikki eri tyypit, vaikka EU on ohjeistanut, että kaksi ihmiselle tyypillisintä salmonellatyyppiä riittäisi.  Suomessa ei myöskään ei käytetä broilerinkasvatuksessa juuri ollenkaan antibiootteja, joten suomalainen broileri on tämän takia laadukasta ja turvallista ihmisille.

Broilereille ongelmia aiheuttaa se, miten paljon niitä on jalostettu. Broilerit on jalostettu kasvamaan luonnottoman nopeasti todella lihaksikkaiksi, jonka takia esimerkiksi sydän, keuhkot tai jalkojen luut eivät ehdi kehittyä samassa tahdissa. Tämä aiheuttaa jalkavikoja, sekä kipuja joiden takia lintu ei liiku niin paljoa, mitä linnut luontaisesti liikkuisivat. Jos kivut ovat todella pahoja voi lintu lakata liikkumasta kokonaan. Koska jalostuksen takia broilerille kasvaa isot rintalihakset, niin linnun painopiste on edessäpäin. Tämä aiheuttaa lisävaivoja jalkoihin, koska kinnerniveliin tuleva rasitus on suuri.

Broilerit saattavat kärsiä myös tibiaalisesta dyskondroplasiasta, joka on sääriluun kasvuruston kasvuhäiriö. Tämä on yksi yleisimmistä sairauksista, josta tehotuotetut linnut kärsivät. Tibiaalinen dyskondroplasia voi johtaa jopa rampautumiseen, jolloin lintu ei pysty kävelemään normaalisti, vaan kävely on vaivalloista. Myös jalkojen sijoiltaanmenot ovat yleisiä ongelmia.

Koska jalostuksen takia lintujen sydämet ovat niin ahtaalla, niin joskus broileri saattaa menehtyä äkilliseen sydänkuolemaan, joka johtuu valtimon repeytymisestä. Vesipöhö on myös mahdollinen, joka on sydämen vajaatoimintaan liitetty sairaustila. Tällöin linnun vatsaonteloon kerääntyy nestettä ja lintu voi jopa kuolla.

Tuotantotilojen välillä broilerien kuolleisuudessa on eroja, mutta yleensä päivittäin löytyy kuolleita lintuja. Untuvikkojen nälkäkuolemat ovat yksi syy kuolemalle. Luonnostaan untuvikot opettelevat syömään emon opastuksella ja näin ei tapahdu, kun untuvikot haudotaan koneellisesti. Tiloilla on niin valtavat määrät untuvikkoja, että niitä ei ehditä opettamaan syömään. Tästä syystä ne untuvikot, jotka eivät opi syömään itsenäisesti, kuolevat nälkään. 
  
1.2 Teurastus 

Kun broilerit ovat noin viiden- kuuden viikon ikäisiä, ne teurastetaan. Lastauskoneen avulla broilerit kerätään kasvatushallista laatikoihin, jossa ne kuljetetaan teurastukseen. Kyseinen keräys on nopeatempoista ja voi aiheuttaa linnuille esimerkiksi luunmurtumia. Kuljetuksen aikana lintuja saattaa myös kuolla. Noin 250 000 broileria vuosittain kuolee pelkästään kuljetuksen aikana.


Kun broilerit saapuvat teurastamoon, ne laitetaan jaloistaan roikkumaan pää alaspäin katosta tuleviin koukkuihin. On arveltu, että tämä
roikkuminen aiheuttaa linnuille tuskaa, koska niillä ei ole palleaa ollenkaan. Roikkuessa sisäelimet painuvat sydäntä vasten.


Seuraavaksi broilerit tainnutetaan sähköllä. Joissain paikoissa käytetään myös hiilidioksidia, mutta sähkö on yleisin tapa. Sähköä annetaan vain sen verran, että se tainnuttaa eläimen. Liika sähköttäminen saa lihan tummumaan ja sitä ei luokitella laatulihaksi.


Linnuista tarkistetaan, että ne ovat taintuneet, jonka jälkeen niiltä viilletään kaulat auki. Sen jälkeen kalttauskone kynii, kuorii ja pesee broilerit.


2. ELÄINAINES BROILERINTUOTANNOSSA 

Suurin osa Suomessa kasvatetuista broilereista on joko Ross 308 tai Ross 508 Aviagen- yhtiön hybridirotuja, jotka tuodaan suomeen Skotlannista. Myös jonkin verran kasvatetaan Cobb 500 rotua, sekä Hubbardin kanarotujen risteytyksiä, jotka ovat hieman hidaskasvuisempia.


Broilerit kasvavat teuraspainoonsa jo viiden- kuuden viikon iässä. Useimmissa roduissa 64 gramman kasvu vuorokaudessa on yleisin kasvutahti. Hidaskasvuisimmilla roduilla vastaava luku on noin 34 g / vrk.

Kuva 1. Ross- hybridirodut ovat pitkälle jalostettuja ja nykypäivänä broilerin kasvatusaika on 35-40 vuorokautta, kun se vielä 60-luvun puolivälissä oli noin 63 vuorokautta. Broilerin lihan paino on kasvanut 700-900 grammasta jopa 1350-1900 grammaan.

Kuva 2. Hubbard rotu voi kasvaa 1,2 – 1,8 kiloiseksi. Rotu on mahdollista kasvattaa myös jopa 2,2 – 2,8 kiloiseksi.

Kuva 3. Cobb 500 rotu on yhtiön mukaan tehokkain broilerituotannon broileri, joka pärjää pienemmällä ruokamäärällä. 


 
Broilerit on jalostettu niin, että esimerkiksi rintalihakset ovat ehkä jopa vähän luonnottoman suuret. Tämän takia myös broilerien jalkojen täytyy olla suuret ja tanakat. 


 3.BROILERIN RUOKINTA

 Kuva 4.


Kanat ovat ihmisten tapaan kaikkiruokaisia. Usein erityisesti lemmikkikanoille syötetäänkin ruoantähteitä, joiden lisäksi on erittäin suositeltavaa tarjota niille myös erilaisia kananrehuja, jotta ravinto olisi tarpeeksi monipuolista. Liian mausteisia ja suolaisia ruokia tulee välttää, minkä lisäksi liian suuria ja äkkinäisiä muutoksia ei suositella tehtäväksi. Luonnosta kanat löytäisivät ravintoa esimerkiksi siemenistä, erilaisista kasveista, hedelmistä, hyönteisistä, madoista ja toukista.

Broilerien kasvatusaika on varsin lyhyt, jolloin rehujen suhteen on omat vaatimuksensa. Kasvuajan ruokinnan tulisi olla taloudellista, mutta myös hyväksi broilerille. Broilerituotannossa on käytössä niin sanottu vapaa ruokinta, jolloin broileri saa syödä niin paljon ja niin usein kun on halu ja tarve. Juoma- ja ruokkimislaitteet on sijoitettu olkien päälle tai ritilöille. Ruoka- ja juomapisteelle pääsemisestä ei tarvitse kilpailla, sillä jokainen mahtuu samanaikaisesti syömään. Teollisissa kanaloissa hyödynnetään ruokintahihnaa ravinnon jakelussa.

Ravintona on käytössä niin kokoviljaa, kuin teollisia rehujakin, jotka on tehty varta vasten broilerin terveyttä ajatellen. Teollisiin rehuihin käytetään kotimaista viljaa ja täydennyksenä niin valkuaista, kivennäisiä, hivenaineita kuin vitamiinejakin. Tilalla rehuun voidaan lisätä esimerkiksi oman tuotannon kokoviljaa.

Raisioagron sivuilla on lueteltuna useita erilaisia täysrehusekoituksia joita käytetään broilerien ravintona, kuten esimerkkinä toimiva Broilerherkku 1 – 4 CC:stä koostuva sarja täysrehuja, joista löytyy jokaiseen vaiheeseen sopiva sekoitus. 1 CC:tä, joka on sisällöltään mureinen ykkösrehu, tukee suoliston kehittymistä ja sitä käytetään aivan alkuvaiheessa broilerin ensimmäisen elinviikon ajan. Tämän jälkeen otetaan käyttöön 2 CC, jota käytetän niin kauan, kunnes broilerin paino lisääntyy n. 10 % päivässä. Siirtyminen seuraavaan, 3 CC:n, käyttöönotto tapahtuu useimmiten noin 2 ja 3 viikon välillä. Vajaa viikko ennen teurastusta käytössä on 4 CC- rehu. Myös viljarehua käytetään vaiheruokailussa.


 4.TUOTANTORAKENNUKSET

Kasvattamot ovat avaria ja isoja, rakenteiltaan kestäviä rakennuksia. Niiden puhdistamisen tulisi olla helppoa ja ympäristön turvallinen. Suunnittelussa tulisi huomioida taudeilta suojautuminen, yksilöiden tarkastamisen mahdollisuudet, sekä muut vaatimukset koskien ruokailu- ja juomalaitteistoja, lämpöä ja ilmanvaihtoa. Ruoanjakelulaitteiden kunto tulisi tarkistaa päivittäin.

Suomalaiset broilerit saavat kulkea vapaina kasvattamossa. Niillä on oltava mahdollisuus liikkumiseen ja vapaaseen tutkimiseen. Ilmanvaihtoa säädellään broilerien lukumäärään suhteutettuna ja ilmanlaadulla onkin omat vaatimuksensa, esimerkiksi kosteuden tulisi pysyä alle 70 %:ssa.

Kasvattamoissa kanojen täytyisi pystyä lepäämään, minkä vuoksi ikkunoita ei ole. Valaistus hoidetaan lähinnä keinovalaistuksen avulla sen vuoksi, että broilerilla on hyvä näkö ja se on herkkä valon vaihtelulle. Liian kirkkaat valot saattavat myös aiheuttaa erilaisia häiriökäyttäytymisiä ja stressiä.

Broilerit eivät ulkoile lainkaan, sillä ulkona ne ovat mahdollisia altistumaan esimerkiksi loisille ja muille taudeille, jotka heikentäisivät osaltaan ruokaturvallisuutta. Tämän takia on hyvä, että tuotantotiloissa on mahdollisuus vapaana kulkemiseen. Hyvin usein rakennuksissa on kuitenkin kymmeniä tuhansia lintuja, joten tilaa jää joka tapauksessa todella vähän: lattianeliömetriä kohden on useimmiten 22-25 broileria ja yhdelle linnulle on käytössä alle A4-kokoisen paperiarkin verran tilaa.

Kuva 5. Kuvassa Kunnin tilan kanala



 LÄHTEET

 
Atria (2017) Kunnin tila – antibioottivapaa kana kasvaa tarkan silmän alla. Kuva haettu 19.11.2018 osoitteesta https://www.atria.fi/konserni/ajankohtaista/nakoaloja-ruokaan/kunnin-tila/

Atria (n.d). Broilereiden rehut ja ruokinta. Haettu 19.11.2018 osoitteesta https://www.atria.fi/konserni/vastuullisuus/elainten-hyvinvointi/broilerintuotanto/broilerien-rehut-ja-ruokinta/

Cobb (n.d). GENERATIONS OF PROGRESS. Haettu 19.11.2018 osoitteesta www.cobb-vantress.com/products/cobb-500

Eläintieto (n.d). Kana ja broileri tuotantoeläiminä. Haettu 19.11.2018 osoitteesta https://www.elaintieto.fi/kana-ja-broileri-tuotantoelaimina/

HKSCAN (n.d). Broileri. Kuva haettu 19.11.2018 osoitteesta https://www.hkscanagri.fi/tuottajille/broileri/

Kanatieto (n.d). Kanalatyypit, broilerikanala. Haettu 19.11.2018 osoitteesta http://www.kanatieto.fi/suomen-kanalat/kanalatyypit

Kanatieto (n.d). Ruokinta. Haettu 19.11.2018 osoitteesta http://www.kanatieto.fi/kanan-kasvattajalle/ruokinta

Lea, Lastikka (n.d). Yleistä siipikarjatuotannosta. Suomen Siipikarjaliitto ry. Haettu 19.11.2018 osoitteesta https://www.ett.fi/sites/default/files/user_files/terveydenhuolto/Siipi-th/el%20koulutus%202014%20Lea%20Lastikka.pdf

MTK (2018). Suomalainen broileri on menestystarina! Haettu 19.11.2018 osoitteesta https://www.mtk.fi/maatalous/maatalous_suomessa/broilerinlihantuotanto/fi_FI/broilerinlihantuotanto/

Oikeutta eläimille (n.d). Broilerintuotanto Suomessa. Haettu 19.11.2018 osoitteesta https://oikeuttaelaimille.fi/tuotantoelaimet/broilerin-tuotanto

Proultry.com (n.d). HUBBARD CLASSIC. Haettu 19.11.2018 osoitteesta http://poultry.proultry.com/products/hubbard-breeders/hubbard-classic

Raisioagro (n.d). Broileri- Rehut. Haettu 19.11.2018 osoitteesta https://www.raisioagro.com/broileri/rehut

Raisioagro (n.d). Broileri- Ruokinta. Haettu 19.11.2018 osoitteesta https://www.raisioagro.com/broileri
Sari, Salminen (2015). Asiaa broilerista. Haettu 19.11.2018 osoitteesta http://elsuasiamies.blogspot.com/2015/08/asiaa-broilerista.html

Siipi.info (n.d). Hyvät kanaolosuhteet. Haettu 19.11.2018 osoitteesta http://www.siipi.info/psp/hyvat_kanalaolosuhteet.html

Suomen Broileiryhdistys ry (n.d). Kasvattamoiden olosuhteet optimaaliset. Haettu 19.11.2018 osoitteesta http://suomibroileri.fi/fi/miten/kasvattamo

Suomen broileriyhdistys Ry (n.d). Mikä broileri? Kaavion tiedot haettu 19.11.2018 osoitteesta http://suomibroileri.fi/fi/mika

Ville, Alijoki ja Seija, Aunila (n.d). Kana nimeltä ROSS 508. YLE. Haettu 19.11.2018 osoitteesta http://beta.yle.fi/ross508/#rosspm3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti