SiniKaroliinaHamk: Maidontuotanto Suomessa

Tehtävänanto:

" Viikkotehtävän toimeksianto

1. Maidontuotanto Suomessa

Tässä esitellään lypsykarjataloutta yleisesti maatalouden tuotantosuuntana Suomessa: tilojen määrä, lehmien määrä, tilojen keskikoko, sijoittuminen Suomessa, tuotanto- ja tuotostietoja.

2. Eläinaines maidontuotannossa

Rotujen esittely (kuva ja keskeiset ominaisuudet), rotujen risteytttäminen maitotiloilla: miksi ja miten

3. Rehut ja ruokinta

Tärkemmät rehut ja niiden käyttö lehmien, hiehojen ja vasikoiden ruokinnassa. Asiaa voi käsitellä esimerkiksi jonkun tiimin jäsenen kotitilan/ koulutilan ruokintasuunnitelman avula.

4. Navetat

Parsinavetta ja erilaiset pihatot. Selitä toimintaperiaateet. Koneet ja laitteet, sisustus. Lypsyvaihtoehdot eri navettatyypeissä. Tässä osassa kannattaa panostaa kuviin ja kuvateksteihin etenkin esityksessä."

1 MAIDONTUOTANTO SUOMESSA

Maitotiloja on liki joka paikkakunnalla Suomessa ja maidontuotanto onkin tärkein tuotantosektori alalla. Tammikuussa 2018 maitotiloja oli 6752 kappaletta ja lypsäviä lehmiä noin 272 700. Vuoteen 2017 verrattuna tuottajien määrä väheni noin seitsemän prosenttia. Vuodelle 2018 on arvioitu, että maitotiloilla olisi keskimäärin 41,5 lypsävää lehmää, kun vuonna 2017 lehmien määrä oli keskimäärin 38 tilaa kohden.

Vuonna 2017 maitoa tuotettiin noin 2300 miljoonaa litraa, eli vuodesta 2016 tuotannon määrä laski noin yhden prosentin verran. Vuosien varrella lehmien keskimääräinen maidontuotanto on kuitenkin kasvanut hurjasti; vuonna 2017 yksi lehmä lypsi maitoa noin 8300 litraa, kun taas vuonna 1980 vastaava luku oli 4400 litraa.

Vuoden 2017 kulutetuista maitotuotteista liki 70 prosenttia oli kotimaista, kun taas juustoista samainen luku oli vajaa 50%. Pelkän maidon kotimaisuusaste oli noin 95%.

2 ELÄINAINES MAIDONTUOTANNOSSA

2.1 Ayrshire

Rotu on kotoisin Ayrin kreivikunnasta Skotlannista. Suomeen ensimmäiset Ayrshiret on tuotu noin 1800- luvun puolivälissä ja nykyään se on lypsyroduista yleisin. Ayrshiret ovat pitkäikäisiä ja hyödyntävät korsirehua, mikä osaltaan lisää rodun suosiota. Lehmät painavat noin 450- 600kg. Väritys on valkoinen punaruskeilla laikuilla.

2.2 Jersey

Rotu on kotoisin Jerseyn saarelta Ranskan edustalta. Lehmien määrä ei Suomessa ole vielä kovin suuri, joskin ne ovat saaneet hyvän maineen rauhallisina ja hyväluonteisina lypsylehminä. Rodun maidolla on korkea rasvapitoisuus, sekä ne ovat kooltaan pieniä muihin rotuihin verrattuna; lehmät painavat noin 350-550kg. Väritys vaihtelee ruskean eri sävyissä vaaleasta jopa lähes mustaan.

2.3 Holstein

Holstein on yleisin lypsyrotu maailmassa. Kotoisin Hollannista, Friisinmaalta. Lehmät ovat suuria ja ne painavatkin noin 600-700kg. Niiden tuotantokyky on loistava ja ne sopeutuvat hyvin erilaisiin olosuhteisiin. Väritys on mustavalkoinen.

2.4 Rotujen risteyttäminen maitotiloilla

Lypsylehmiä on risteytetty lähes pelkästään puhdasrotuisiin eläimiin, sillä liian erilaisten rotujen risteyttämisellä ei saada aikaan yhtä tuottavia ja hyviä yksilöitä edeltäjiinsä verrattuna. Tällöin heteroosi ei jatku enää toivotulla tavalla. Heteroosi tarkoittaa risteytysvaikutusta, eli positiivisten ominaisuuksien jatkumoa syntyvissä jälkeläisissä. Risteytyksiä käytetään erityisesti tuotoksen lisäämiseen ja hedelmällisyys- ja terveysominaisuuksien parantamiseen. Suunnittelussa tulisi huomioida oman karjan puutteet ja tavoitteet niiden korjaamiselle ja kehittämiselle, sekä oma suunnitelma risteytysten toteuttamisesta. Ruokinnasta ja hoidosta johtuvat vaikeudet eivät ole korjattavissa rotujen yhdistämisellä, vaan näissä tapauksissa tulisi korjata ongelmien aiheuttaja.

Risteytykset tulisi suunnitella hyvin ja rotujen ominaisuuksia punniten, jotta paras heteroosivaikutus saataisiin esiin. Usein on käytetty takaisinristeyttämistä, mikä tarkoittaa sitä, että ensiksi risteytetään kaksi erirotuista lehmää, minkä jälkeen toista rotua käytetään myös yhdistelmästä syntyneelle jälkeläiselle. Jalostus on melko hidasta ja voi viedä kymmenenkin vuotta, ennen kuin päästään haluttuihin tuloksiin.

Hajontaa esiintyy erityisesti ensimmäisten sukupolvien aikana, mutta parin sukupolven jälkeen hajontaa ei enää ole niin paljoa ja eläimet ovat enemmän toistensa kaltaisia. Parhaimpia tuloksia on saatu niin kutsutulla kolmiroturisteyttämisellä. Tunnetuin menetelmä on ProCross, jossa käytetään Holsteineja, VikingRediä ja Montbeliardeja. Kolmen rodun käyttämisellä vältetään sukusiitosten vaarat, sillä mahdollisuus siihen on erittäin pieni. Asian tärkeys tulee esille siinä vaiheessa, kun kaikkien eläinten taustoja ei tunneta tarkkaan tai lainkaan.

3 REHUT JA RUOKINTA

Lypsylehmien ruokinta perustuu ruokintasuunnitelmaan. Maidontuotannon kustannuksista rehujen osuus on yli puolet. Tämän takia huolellinen suunnittelu on tärkeää.

Jotta vasikasta saadaan hyvän pötsin omaava lypsylehmä, on nestemäinen ravinto vaihdettava kiinteäksi. Vasikka tarvitsee maidon erilaiset ravinteet kasvaakseen, mutta hyvän märehtijän vasikasta saa, kun sille tarjotaan hyvin sulavaa väkirehua. Pötsin nukkapinta muodostuu, kun väkirehusta on syntynyt pötsiin haihtuvia rasvahappoja. Kun vasikka syö väkirehua kilon päivässä, voidaan siirtyä antamaan myös karkearehuja. Vieroittaessa vasikan tavoitepaino on 80kg.

Lehmän tuotoskykyyn vaikutetaan hiehon ruokinnalla. Hieho tarvitsee valkuaispitoista väkirehua, sekä karkearehua, jonka tehtävä on venyttää pötsiä. Karkearehuksi sopii säilörehu, jonka D-arvo on 63 ja raakavalkuaispitoisuus 12%. Vieroituksesta puolen vuoden ikäiseksi asti voidaan tarjota vapaasti karkearehua, yli 6kk ikäinen hieho voi myös laiduntaa. Tällöin laitumen tarvitsee olla hyvä ja ravitseva. Jos laidun on huonoa, se vaatii aina täydennystä. Kun hiehon poikiminen lähestyy, tarjotaan viimeisen kuukauden ajan väkirehua, jonka määrää nostetaan 2-3 kiloon poikimäpäivään mennessä.

Poikimisen jälkeiset 2-4 viikkoa ovat tärkeitä lehmän terveyden ja tuotoskyvyn kannalta. Tasapainoinen ruokinta on näinä viikkoina todella tärkeää. Rehuannoksen valkuaispitoisuutta on hyvä nostaa korkeammaksi herumisvaiheessa, koska kuiva-aineen syönti laahaa perässä. Tavoite raakavalkuaispitoisuudelle on 18%. Lehmän hedelmällisyyden kannalta negatiivinen energiatase lypsykauden alussa on haitallista.

Lypsylehmän kanssa säilörehun sulavuus on tärkein ominaisuus. Lypsylehmien ruokinnassa säilörehua käytetään 8-15kg/nauta/päivä. Säilörehu vaikuttaa lehmän syönnin ja tuotoksen lisäksi myös maidon laatuun ja koostumukseen. Säilörehun D-arvon olisi hyvä olla 680-700g/kg/ka ja raakavalkuaispitoisuuden 130-170g/kg/ka.

Lehmän ummessaoloaika on noin kaksi kuukautta pitkä. Ummessaoloaikana lehmä palautuu edellisestä tuotantokaudesta ja valmistautuu seuraavaan. Ummessaoloaika tuo omia haasteitaan ruokintaan ja tärkeää onkin, että pötsin täyteisyys ja aktiivisuus pysyisi samana. Kivennäistasapaino täytyy hallita myös, koska sillä estetään esimerkiksi poikimahalvaus, hedelmällisyyshäiriöt sekä ketoosi. Ummessaoloaikana lehmä ei saisi lihota, sopiva kuntoluokka on tuolloin 3-3,5.

4 NAVETAT

4.1 Parsinavetat

Parsinavetassa lehmän liikkumista on rajoitettu ja eläin on kytkettynä parteen kiinni. Samassa paikassa se syö, juo ja nukkuu, minkä lisäksi myös lypsy tapahtuu tällä paikalla. Lehmät ja hiehot ovat sijoitettuna tällaisiin navettoihin, kun taas poikimattomat hiehot pääsevät laitumelle laidunkauden alkaessa. Joissakin maissa parsinavetat ovat kielletty ja tällaisissa pidettävien lehmien tulisi päästä 60 päiväksi ulkoilemaan kesäisin.

Suomessa yritettiin parsinavettoja saada kielletyiksi, mutta esitys hylättiin. Muutoksia asioihin tuli sen verran, että uusien parsinavettojen rakentamiseen tukea ei vuoden 2019 alusta enää saa, eikä myöskään vanhojen parsinavettojen suurentamiseen. Nykyisin on myös säädetty, että parsinavettalehmien ulkoiluvaatimus on 60pv/v touko-syyskuun välillä, ja se nousee vuoden 2022 alusta 90:een päivään niin, että aikaväliä ei ole määrätty.

4.2 Pihattonavetta

Pihattonavetta on samankaltainen kuin parsinavetta, mutta lehmä pääsee vapaasti liikkumaan ja syömään eri paikkoihin. Lypsylehmäpihatossa lehmät joko käyvät itse lypsyrobottien avulla lypsyllä, tai ne lypsetään erillisellä lypsypaikalla. Esimerkiksi Mustialan opetus- ja tutkimusmaatilan navetassa on verhoseinäinen pihatto.

Kuvassa Mustialan opetus- ja tutkimusmaatilan pihatto. Keskellä ruokintapöytä.

Kuvassa Mustialan Lely Astronaut lypsyrobotti. Lehmä saadaan kulkemaan robotin sisälle ruoan avulla. Robotti osaa annostella jokaiselle lehmälle lehmäkohtaisen väkirehuannoksen.

4.3 Yksilökarsina

Vasikoita pidetään eristyksissä yksilökarsinoissa eläinsuojelulain mukaisesti maksimissaan kahdeksan viikon ajan. Hoitaja pystyy paremmin seuraamaan yksittäisen vasikan vointia, kun se on omassa karsinassaan. Karsinasta tulee olla näkö- ja kosketusyhteys lajitovereihinsa, sillä ne ovat sosiaalisia eläimiä ja luonnossa alkaisivat muodostamaan sosiaalisia suhteita jo viikon vanhoina. Yksilökarsinaa käytetään yleensä tautiriskien takia, vaikka siirron yhteisiin tiloihin tulisi tapahtua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Kuvassa näkyvä kevytkarsina on hyvä vaihtoehto sen liikuteltavuuden ansiosta. Esimerkiksi pesu voidaan suorittaa ulkona ja näin navettaan ei synny ylimääräistä kosteutta.

4.4 Ryhmäkarsina

Lihanaudoille ja vasikoille käytetään myös ryhmäkarsinoita. Näissä karsinoissa niin vettä, kuin rehuakin on vapaasti eläimen saatavilla. Kahdeksan viikon iän ylittäviä vasikoita tulisi pitää ryhmäkarsinoissa puolen vuoden ikään saakka. Tilavassa yhteiskarsinassa lehmien mahdollinen aggressiivinen käyttäytyminen vähenee.

Ryhmäkarsinoissa on erilaisia pohjaratkaisuja, mutta tärkeintä on, että makuualusta on lämmin ja pehmeä, että vasikka ei saa mistään kylmää ilmaa. Esimerkiksi kokoritiläkarsina ei ole vaihtoehto vasikoille, koska veto tulee tässä ongelmaksi. Ritilä on myös liian kova alusta vasikalle.

Kuivikkeina käytetään olkea, purua ja turvetta. Säännöllinen puhdistus tärkeää.

Jotta karsina täyttää hyvinvointituen vaatimukset, on ryhmäkarsinan pinta-ala oltava 0-3kk ikäisille 1,8m²ja 2-4kk ikäisille 2,25m².